perjantai 12. elokuuta 2011

Neulaisia tyynyjä

Nyt on kolme päivää koulua käyty ja tänään pääsin ihan oikeaa kangasta ompeleen. Eilen ommeltiin vain paperia jossa oli viivoja. Mutta niin tänään, tein kaksi neulatyynyä, yhden kotiin ja toisen koululle. Sellaisia käsivarressa pidettäviä.

Vihreä, tämän tein ensin. Kangas oli hieman ohutta, niin ajattelin että se jää kotikäyttöön. Ei kulu ihan niin paljon kuin tuo seuraava.


Tuon punaisen kangas taitaa olla marimekkoa ja hieman paksumpaa, minkä luulisi kestävän. Se on hassua miten paljon vanua tuollaisen pienen tyynyn sisään mahtuu. No, teinkin niistä aika kovat etteivät lurpsahda.

Teollisuusompelukoneet olivat uusi kokemus, mutta niiden toimintatapa ei hirveästi eronnut kotikoneesta. Joten sen oppiminen kävi aika helposti. Tarkempikin homma alkaa jo hoitua, poljin tosin aina välillä säikäyttää minut :D

Kuvien(punaisesta tyynystä) ottamisessa autto Iisakki Ronkainen, kun toinen käteni ei ollutkaan niin pitkä että putken tarkennusalue ois riittäny... Kiitos siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti